Vuosi 2007, Tammilaakso. On Gabrielle Maplen viimeinen päivä 17-vuotiaana. Viimeinen päivä orpokodissa, jossa hän on koko elämänsä asunut. Viimeinen päivä ennen omaa elämää.

Gabrielle Maple. Mustat hiukset, jäänsiniset silmät. Pienestä pitäen Gabriellen unelmana on ollut kohota kotipaikkakuntansa - tai miksei koko maailman - ykkössankariksi, poliisiksi joka pelastaa ihmiset rosvoilta. Olisihan se toki mukavaa, jos töistä kotiin tultaessa kotona odottaisi iso perhe ja mies. Blondi ja hyväkuntoinen mies. Aivan yhtä mukavaa olisi, jos puhelimen toisesta päästä löytyisi iso liuta ystäviä.

Tiivistettynä, Gabrielle on suosiotavoitteinen, unelmanaan päästä lainvalvontauran huipulle.

Orpokodin lahjoittamat 4800 simoleonia hupenivat nopeasti. Rakentajien poistuttua paikalta typötyhjä tontti ei ollutkaan enää typötyhjä - sen kulmassa oli pikkiriikkinen koppero, jota myös asunnoksi voitaisiin kutsua.

Heti ensimmäisenä Gabrielle nappasi kirjahyllystä keittokirjan. "Siis... eikö peruna olekkaan hedelmä?!"

Gabrielle onnistui bongaamaan sanomalehtiä jakelevan pojan - tiedä sitten miten se onnistui kun talossa ei ikkunoita ole - ja riensi heti tätä jututtamaan. No, juttu luisti ja vitsit lentelivät. Lehtipoika sattui valitettavasti olemaan töissä, mistä johtuen joutui lähtemään pois todella pian.

Gabrielle hyvästeli lehtipojan ja selasi pojan tuomaa lehteä. "Tiskaaja... Ei. Ei tämäkään..." Gabrielle meinasi jo heittää viimeiset toivonrippeet poliisinuralle lähdöstä, mutta viimeinen ilmoitus pelasti päivän - Gabrielle sai kuin saikin työn, jonka halusi. "Poliisi! Musta tulee poliisi!"

Pian pihalle ilmestyi kolme outoa tyyppiä. Kolmikko hortoili hetken ympäriinsä ennen kuin Gabrielle tajusi, että nuo ystävälliset ihmiset olivat tulleet toivottamaan hänet tervetulleeksi!

...tosin kävikin ilmi, että ainakaan Miina ei ole sieltä ystävällisimmästä päästä.

Gabrielle siirtyi jututtamaan Maisaa. Tytöt tulivat hyvin toimeen, vaikka Gabrielle ensin kauhistelikin Maisan epäilyttävän pinkkiä mekkoa.

No, mikäs sen mukavampaa kuin pelata vesisotaa kaatosateessa?

...pelata vesisotaa auringonpaisteessa. Auringonpaisteen lisäksi Gabriellen suun sai muikeaan hymyyn se, että hän tajusi saaneensa ystävän.

Gabriellen hyvästeltyä Maisa, Miina ja Gullik, pihalle eksyi pieni, suloinen koira, Laakeri. Gabrielle riensi oitis tekemään tuttavuutta tuon sydämet sulattavan koiran kanssa. "Ootkos sä vähän söpö, niin", Gabrielle mutisi rapsuttaessaan Laakerin päätä.

On se tyttö vaan taitava - ei sen tartte kuin selkä kääntää ja jo on hella liekeissä.

No, eipä hätiä mitiä, kun on palohälytinkin ostettu. Hälytin ulvoo niin että talo raikuu ja palomies ryntää paikalle. Ja Gabriellen mielikuvitus lähtee lentoon. "Siis, täähän menee ihan kuin elokuvissa! Komea palomies tulee pelastamaan mut, ja sitten me rakastutaan ja mennään naimisiin! Upeaa", Gabrielle hekutti ajatuksissaan.

Vaan kun hän tulipalon sammuttua kääntyi katsomaan tuota ah-niin-urheaa-ja-komeaa miestään, tajusi hän jotain mitä ei ollut heti alussa tajunnut - tuo unelmien mies olikin nainen! Järkyttyneenä tästä unelmat murskaavasta tapahtumasta Gabrielle ei edes tajunnut kiittää tuota naista, joka oli urheasti rynnännyt sammuttamaan tulipalon, ja kaiken kukkuraksi oli tehnyt sen yksin.

Vaikka palanut valmisateria tuskin mitään herkkua onkaan, enemmän tai vähemmän järkevänä tyttönä Gabrielle mutusti kaiken nälkäänsä.

Gabriellen syödessä herkullista ateriaansa pihan poikki hiipparoi jokin, joka oli kuollut mutta silti elossa. Zombi. Kauhistuneena tästä aivoja metsästävästä otuksesta Gabrielle lukitsi ovensa ja käpertyi huoneen nurkkaan.

Valitettavasti tuo palanut valmisateria ei ollut sammuttanut nälkää, joten Gabrielle hiipi jääkaapille. Tällä kertaa hän tosin jätti suosiolla valmisateriat jääkaapin perälle ja tarttui juustopastan aineksiin. No, ateria onnistui paremmin - huomattavasti paremmin - kuin edellinen, ja tällä kertaa Gabrielle sai kuin saikin syödä vatsansa täyteen.

Ensimmäinen yö omassa kodissa, omilla rahoilla hankitussa sängyssä. Gabrielle oli iloinen siitä, että oli ostanut paksun tikkitäkin, joka varmasti pitäisi kylmän loitolla.

Seuraava päivä suijuikin sitten keittotaitoa opiskellessa. Pimeän laskeuduttua Gabrielle vaihtoi ylleen työvaatteensa ja käveli pihalla odottavaan autoon.

Ylennystä ei tullut, mutta extraa tuli 500 simoleonia. Gabriellen ansiosta varas jäi kiinni, ja kiinniottopalkkio kilahti tilille. (Urakysymykset.)

Palkkarahoilla Gabrielle hankki himoitsemansa TV:n. "Siis, olin niiin iloinen kun sain sen kiinniottopalkkion, sillä vaikka ostin ton telkan niin silti jäi yli 400!" Gabrielle selitti myöhemmin puhelimessa Maisalle.

Seuraavana aamuna Gabrielle kiskoi ylleen tuon epäilyttävän pinkin jumppapukunsa ja istahti treenaamaan. "Jaksaa... Pakko jaksaa... Rahaa... Paljon rahaa... Jaksaa", Gabrielle puhisi tehdessään vatsalihasliikkeitä.

Töissä sujui hyvin, mutta miesrintamalla erittäin, erittäin huonosti. Talon ohi ei ollut kävellyt yksikään komea miekkonen, ainoastaan rumiluksia joiden kanssa ei lapsia voisi ikinä hankkia.

Gabrielle opetteli tekemään spagettia ja lihapullia, yhtä lempiruuistaan. "Hyvä ruoka, parempi mieli... Parempi mieli, ylennys!"

Tiedä sitten oliko syy ruuan vai hyvinlevätyn päivän, Gabrielle sai ensimmäisen ylennyksensä. Ei siis mikään ihme, että kasvoille ilmestyi aurinkoinen hymy.

Ensimmäisen osan loppu.

__________

JJep, siinä se nyt oli. Kommenttia on aina kiva saada, eihän sitä muuten tiedä missä pitää parantaa :>